Vesilahdessa on kastumistakuu

 In Loiske, Uutiset

Vesilahdessa kokeillaan kolmea erilaista vesilläliikkumismuotoa: melontaa, suppausta ja jollailua sekä harjoitellaan meripelastusta. Näin kuumalla säällä lahden suosio on taattu, sillä jokaisessa aktiviteetissa on mahdollisuus päästä pulahtamaan viilentävään meriveteen. Pulahtamisen voi suorittaa joko omasta halustaan tai vaikka yllättäen kaverin toimesta.  

Sup- ja melontapisteessä riittää vilinää, kun parikymmentä kanoottia ja sup-lautaa on yhtä aikaa vesillä. Ennen vesille lähtöä käydään läpi melomisen ja suppailun perusteet sekä ”reskutus”, jossa ideana on pelastaa kaatunut kanootti ja sen matkustajat. Kaatunut kanootti vedetään toisen kanootin päälle ja käännetään siinä tyhjäksi vedestä. Reskutus takaa kastumisen ainakin kaatuvassa kanootissa olijoille ja se antaa haastetta niillekin, ketkä ovat aikaisemmin meloneet. Melontamestari antaa mielellään vinkkejä uusiin melontatyyleihin ja vaikka ilman meloja liikkumiseen. Kanooteilla voi pelata myös vaikkapa sählyä. 

Jollapisteessä saa jollailla oman tasonsa mukaan. Aloittelijat saavat aluksi rannassa opetusta ja kokeneemmat pääsevät heti vauhtiin. Jollapisteellä on osaavaa henkilökuntaa, jotka auttavat kaikki jollailun makuun. Aluksi jollailu voi vaikuttaa vaikealta, mutta se on oikeastaan yllättävän helppoa. Jollaillessa huomaa paljon helpommin purjeiden säädön vaikutuksen veneeseen, koska jolla on niin pieni ja ketterä. Jos haluaa oppia purjehtimaan, se kannattaa aloittaa jollalla. Jollapisteessä voi myös haastaa kaverin kaatamaan jollan. Kun jolla on kaatunut, voi sen pohjan päältä hyppiä uimaan ja lopuksi tietysti nostaa takaisin pystyyn.  

Meripelastuksessa pääsee kokeilemaan alkusammutusta maissa, mutta myös veteen harjoittelemaan meripelastusta ja pelastusliiveillä uimista. Vesilahdesta kannattaa iloita nyt täysillä, kun on kerrankin näin lämmin sää! 

Teksti Sini Manninen

Recent Posts

Leave a Comment

Ota yhteyttä

Kysymyksiä?